keskiviikko 25. huhtikuuta 2012

Double Feature: Hunger Games / Wrath of The Titans


Nyt on leffoissa tullut juostua taas sen verran, että ajattelin yrittää säästää aikaa kokeilemalla samantien kahden elokuvan pikakäsittelyä kerralla. Tarkkailussa ovat siis Hunger Games ja Wrath of the Titans, jotka molemmat ovat yhtä aikaa positiivisia yllätyksiä, mutta siltikin katkeria pettymyksiä. Eräänlaisia elävän kuvan moraalisia krapuloita siis. Näillä parilla lauseella olen todennäköisesti jo hankkinut pari tappouhkausta postilaatikkoon odottamaan, joten tästä on hyvä jatkaa.

- You know what they call Hunger Games in Paris?
- Battle Royale with Cheese


Koska olen ilmeisesti hirveä ja ahdasmielinen ihminen, lähdin nälkäpelejä katsomaan sillä vankkumattomalla ennakkoasenteella, että haluan vihata elokuvaa. Asetelmassa oli vain heti kaikki pielessä. Elokuvasovitus kirjasta, jota otsikoissa kutsutaan uudeksi Twilightiksi ja trailerin perusteella koko juoni on viety suoraan Battle Royalesta? Ette voi olla tosissanne!

Levottomuuksien johdosta on kehitetty uusi tapa hallita kansaa. Säännöllisesti kootaan koululuokallisen verran nuoria ja heidät heitetään aseiden kanssa kurjaan paikkaan, jossa heidän pitää tappaa toisiaan kunnes vain yksi on jäljellä ja tätä kutsutaan myös viihteeksi. Jännitystä nostetaan esimerkiksi tekemällä ilmoituksia kuolleista ja laittamalla armeijallinen väkeä kontrolloimaan aluetta, jotta pako olisi mahdotonta. Hups voi anteeksi luin juonikuvausta BR:n kohdalta. Noh ei se mitään kaikki tosiaan pätee myös nälkäpeleissä. No okei tottakai juoneen liittyy paljon muutakin, mutta tästä "urheilulajista" elokuvassa on lopulta kysymys. Itse maailma vaikuttaa kyllä mielenkiintoiselta, vaikka leffa joutuu tietysti jättämään paljon asioita kertomatta, mutta kuulin osasia sieltä täältä lisää.

Yllätyksekseni leffan edetessä huomasin hitaasti alkavani pitää teoksesta. Apokalyptista maailmaa ja jatkuvaa propagandaa? Kyllähän meikäläinen on silloin ihan kotonaan. Mistään mestariteoksesta ei ole kysymys, mutta katsoin ihan mielelläni vaikka yhtäläisyydet japanilaiseen adoptiosisareen hieman ärsyttivät. Harmillista on, että teinit ovat jälleen pääosassa, mutta aina ei voi voittaa. Innostuin jossain vaiheessa, kun kuulin, että porukassa on mukana sakkia, jotka kouluttautuvat ikänsä tätä urheilulajia varten ja ovat täten pelätyimpiä vastuksia. Eli joukko badass-terminaattoriassasiineja? Hell yeah! Odotukseni tulivat tietysti jälleen rymisten alas, sillä joukko osoittautui ryhmäksi kaikista pahimpia teinipissiksiä ja koulukiusaajia, jotka nyt sattuivat osaamaan vähän ampua. Ei kovin vakuuttavaa omistautumista.

Samalla kun aloin jollain tasolla pitää elokuvasta tajusin kuitenkin vihaavani taustatarinaa joka hetki enemmän. Puhun nyt siis nimenomaan elokuvasta en yritä tuomita kirjaa tämän pohjalta. Viimeinen asekuljetus, joka katkaisi kamelin selän oli yksityiskohta, joka jostain syystä välittyi aivoihini hyvin hyvin hitaasti. "Welcome to the 75th Annual Hunger Games!"-lausetta toitotetaan elokuvassa useasti ja lopulta se migreeni osui perille saakka. Annual? Eli vuosittainen? Eli tätä on jatkunut 75 vuotta? Eli tämä kansa on katsonut seitsemänkymmentäviisi kautta samaa tosi-tv-ohjelmaa?! Ymmärrän, että tätä pitäisi kai verrata pikemminkin jääkiekkoon kuin Big Brotheriin, mutta...75 vuotta! Oli nälkäpeli-ilmiöstä sitten mitä mieltä tahansa, niin yksi asia on varmaa. Nimittäin ainakin elokuvat ovat heti muodostumassa kaikkien wannabe-Simon Cowell-arvostelijoiden todelliseksi unelmakohteeksi.

Nälkäpelille pitää antaa vääristynyt moraalinen lisäpiste siitä, että ainakaan kovin moni muu leffa ei ole pistänyt ajattelemaan näin paljon. Ei tosin todellakaan tavoilla, joita yksikään tekijä tahtoisi teoksensa herättävän. Olin vähällä menettää yöuneni leffateatterista palatessa, kun tuijotin vain kattoa pohtien hämäriä sosiaalipoliittisia tulkintoja siitä mihin mitäkin nälkäpelleilyä pitäisi verrata meidän maailmaamme.

Tulkinnat sikseen ja suositelen tapausta varovasti niille, jotka ovat eivät ole kirjaa lukeneet ja aika monet, jotka ovat kirjan lukeneet myös näyttävät tälle peukkua, joten tuntiessasi kiinnostusta elokuvaa kohtaan se lienee kokeilemisen arvoinen. Varoitan kuitenkin myös mahdollisesta perheriidan uhasta.

Wrath? More like... Äh ei tämä sarja ansaitse vieläkään edes puujalkaa


Wrath of the Titans on helppo yhdistää samaan arvosteluun toisen leffan kanssa, koska siitä ei vain yksinkertaisesti irtoa juurikaan sanottavaa. Elokuva on sentään parempi kuin sarjan ensimmäinen, mutta se ei paljoa sanottu, sillä Clash of the Titanssia alemmas on vaikeaa vajota kyseisessä genressä. Hetkinen kävinkö oikeasti katsomassa keskinkertaisen jatko-osan surkealle elokuvalle? Lohduttaako, jos idea tähän tuli porukalle baarissa? Ei minuakaan.

Molemmat "titaanit" ovat varsin peruskauraa olevaa mytologiamätkintää alusta loppuun asti. Tämän uutukaisen alkupuoliskolla minulle sentään heräsi toivo, että elokuvaa yritetään nostaa ylemmäs entistä epämääräisemmän huumorin avulla, mutta tämäkin ilo loppui varsin lyhyeen. Tehosteet pauhaa ja läpi mennään siitä kuuluisasta harmaasta kivestä, joten elokuva voi toimia joillekin aivot-narikkaan-toimintaa kaivattaessa, mutta jopa siihen kategoriaan on tarjolla useita paljon parempia teoksia.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...